Hiihtosuunnistuksen SM-keskimatka ja Lumitoukolan viesti peruttu!

12.2.2016



Kilpailuorganisaatio kokoontui tänään aamupäivällä kilpailukeskuksessa. Eilinen lämpöaalto ja vesisateet olivat sulattaneet harmillisesti urastoa. Paikoitellen notkelmissa oli tulvaa. Yöllä ja aamupäivän aikana satanut lumikaan ei pelasta tilannetta, vaikka sitä joissain paikoin onkin ihan hyvin hiihdettäväksi saakka. Kilpailumaasto tarvitsee kuitenkin selvästi nykyistä enemmän lunta, jotta kilpailut voitaisiin järjestää kilpailijoiden kannalta turvallisesti ja onnistuneesti. Järjestäjät päättivät yhteistuumin perua kisat. Kaikki osallistumismaksut palautetaan.

Kiitos kaikille suunnitteluun osallistuneille, talkoolaisille, sponsoreille yms. Jatkosuunnitelmat on viritetty alulle!

Kaikille hiihtosuunnistajille onnea ja menestystä talven tuleviin kisoihin! Myös muille järjestäjille toivotamme hyvää lumitilannetta ja onnistuneita kisoja!

Vetelin Urheilijat ja Alajärven Ankkurit