Ratamestarin terveiset

Ratamestarilta

 

Kisamaasto alkaa olla viimeistelyä vaille kunnossa. Urat on avattu ja poljettu, rastipisteet merkitty ja valvoja Eero Kattilakoski kiertelee vielä alueen antaen viimeiset vinkit ratatyölle. Luntakin on saatu maastoon tipotellen niin, että urasto voidaan toteutttaa ennakosuunnitlemien mukaan.

Alueen mainio latuverkosto toimii uraston pohjana. Kaikkiaan kisa-alueella on melkein kymmenen kilometriä latukoneella tehtyä latua. Alue on myös vilkkaassa kuntoilukäytössä, joten kohtaamisiin on syytä varautua. Varovaisuudella ja oikealla asenteella niistä kuitenkin selvitään.

Niin henkilökohtaisen sprintin kuin parisprintinkin ertyispiirteenä on, että valtatie 13 alitetaan kilpailun aikana kapeaa tunnelia käyttäen. Tunnelissa on oikeanpuoleinen liikennne ja ehdoton luistelukielto. Valtatien ylittäminen kilpailun aikana on kielletty ja kieltoa samoin kuin tunnelin käyttöä valvotaan.

Tervetuloa  mukaan. Vetelin liikuntakeskuksen palvelut ovat päivän aikana käytössä uimahallia lukuun ottamatta, joten huoltopuolikin toimii.

Raimo Haapalehto